Kuukausi koulua takana

Hupsis. Kouluvuotta on jo kuukausi takana ja blogista ei löydy merkinnän merkintää. Kuukauteen on mahtunut, niinkuin arvata saattaa, monenlaista aktiviteettia sekä koulun että muun elämän puolelta. Rutiinit ovat muodostuneet ja jokainen on jokseenkin kartalla, milloin tapahtuu mitäkin ja missä. E:n ja Iso-O:n päivittäiset läksyt ovat valmiina odottamassa T:n työpöydällä tarkistamista melko säännöllisesti melkein ilman huomautusta yhden hieman isomman keskustelun jälkeen. Pikku-O:kin selvitti omatoimisesti, milloin on mitäkin erityistä koulussa, ja kirjoitti lapun jääkaapinoveen itseään muistuttamaan: 

 MON                               P.E. [Physical Education], MUSIC
 TUES                               - 
 WedNules [Wednesday]  Library, Art
 This [Thursday]              -
 FIN [Friday]                   P.E.

Kesä on muuttunut syksyksi. Ruska, josta on ennustettu ennätyspitkää, on saavuttanut parhaaan loistonsa Mainissä ja muissa New Englannin pohjoisosissa, mutta kauniilta näyttää meilläkin. Lämmitys oli ensimmäistä kertaa päällä T:n syntymäpäivänä, ja lienee pakollinen jatkossakin, ei niinkään kylmien kelien vaan lähinnä kosteuden vuoksi. Jokavuotiset matoepidemiat kuivamuonakaapissa alkoivat, mutta olemme nyt askeleen edellä. Kiitos IKEA:n muovirasioiden on suurinosa siirretty pusseista ja pahvirasioista tiiviisiin purkkeihin. Saa nähdä, onko asialla mitään merkitystä.

Vanhempainillat sattuivat kahdelle tiistai-illalle. Ensin E:n koulun, sitten nuorempien. Aikamoista on opiskelu yläasteella. Vaikka edelleen tavoite on, että koulussa on kivaa ("fun") ja kaikki on innostavaa ("exciting"), alkoi opettajien puheenvuoroissa jo pilkahdella tulevaisuus: kuinka valmistautua parhaiten lukiota ja Collegea varten. Alakoulussa rehtori piti puheen, josta kovasti tykkäsin. Täällä ei yleisesti ole tapana pitää pitkiä välitunteja, ja esimerkiksi E:lla ei ole niitä lainkaan. Sen sijaan Mason-Ricessa on kaksi vähän pidempää ja lounastauko. Sen lisäksi läksyjä ei ensimmäisten vuosien aikaan ole lainkaan. Hyvä, sillä koulupäivät ovat ihan tarpeeksi pitkiä. Pienellä Pikku-O:llakin neljänä päivänä kolmeen. 

Koulukuvaukset on suoritettu, ja alakoulun kuvat on saatu takaisinkin. Iso-O pääsi afterschool-ryhmänsä kanssa poimimaan omenoita ja läheiselle torille ostamaan kasviksia. Eri uskontokuntien juhlapäiviä on huomioitu. Yleensä vapaata ei koulusta myönnetä, mutta vuosittainen juutalaisten Rosh Hashanah on vapaa. Tänä vuonna se osui torstaille syyskuun loppupuolella. 

Ebola-epidemia on koskettanut meitäkin. Muutama Afrikassa sairastunut yhdysvaltalainen kuljetettiin Atlantaan ja Nevadaan hoidettavaksi, viime viikolla löytyi ensimmäinen täällä diagnosoitu tapaus. Tai no ei täällä, mutta Yhdysvalloissa, Teksasin Dallasissa, mutta UMASS:issakin annettiin yleishälytys mahdollisen tapauksen tutkimusten vuoksi. Lisäharmina on Enterovirus D68, jonka epäillään aiheuttaneen poliotyyppisen halvauksen ylähengitystieinfektioiden lisäksi ainakin 11 lapselle Coloradossa ja Bostonissa. Pikku-O:llakin oli jokin tauti. Hänet piti hakea kesken päivän koulusta oksentamisen vuoksi, mutta toipui siitä alle vuorokaudessa.

Vapaa-aikana ei ole ollut aikaa liiemmin lekotella. Asia, joka usein harmittaa kolmikkoa, ja jaan tunteen täysin. Mutta minkäs sille mahtaa, mikäli on suosittu ja kutsutaan kaikkialle. Iso-O on ollut tavoilleen uskollisena kavereiden luona ja syntymäpäivillä kiipeilemässä (Rock Spot Climbing), ja karaokea laulamassa. Hassuna yksityiskohtana todettakoon, että E arvasi heti Iso-O:n valitseman biisin: "We will never ever get back together". Syntymäpäiväjuhlien lisäksi T on vienyt lapset sunnuntai-iltapäivisin Boston College:n uintitunneille. Uintiahan ei kouluissa opeteta. Iso-O on myös ilmoitettu kaverinsa pyytämänä "Destination Imagination"-joukkueeseen, jonka sitovuutta vielä arvuuttelemme. Viikonlopuille tapaamiset väistämättä tulevat osumaan.

Koko perheelle on riittänyt touhua myös. Lukuvuoden alun illallinen kirkolla ja samaan aikaan naapuruston katujuhlat, T:n Department Social, BC Eagles-jalkapallopeli ja viikonloppuiset lenkkeilyt lähipuistossa eivät ole jättäneet liikaa aikaa laiskotteluun. Asiaa on hieman tasapainottaneet lasten yllättäen kokonaan itse meille tekemä aamupala paistettuine kananmunineen ja keittiönsiivouksineen kaikkineen. Iso-O teki ensimmäisen itsetekemänsä omenapiirakan, ja toisen heti perään seuraavana viikonloppuna. Mukavaa.

Ystäväperheemme suunnittelee muuttoa takaisin Suomeen. Saimme heiltä ostettua meille nykyaikaisen television. N. 15-vuotta vanha järkäleemme lähti viimein muihin osoitteisiin palouhkaa aiheuttamaan. Nyt meillä on hienon television lisäksi olohuoneessamme oikea AV-keskus. Entistä vähemmän on aihetta mennä elokuviin. Ikäänkuin niissä olisi muutenkaan viime vuosina rampattu.

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli juhlaa T:n kunniaksi tai siitä huolimatta. Kaksi suomalaisperhettä saapui meille teemalla "quebiclaisia oluita". Oli pöydällä muutakin, ja nälkäisenä ei meiltä täytynyt poistua. Illan kaikkia eniten koskettanut tapahtuma oli lasten spontaanisti esittämä:"Best Day of My Life". E oli keskellä ikäänkuin pääartistina, mutta ihan jokainen muukin lauloi ja esiintyi mukana. Hänen vierellään hieman taka-alalla olivat neljäsluokkalaiset Iso-O ja Tuomas, ja edessä lyhyemmät kaverit, ekaluokkalaiset Pikku-O ja Eero sekä toisella puolella vieläkin lyhyemmät ekaluokkalainen Helmi ja pian neljävuotta täyttävä Aino.

Kuukausi täynnä. Ei muuta kuin nenä kohti uusia seikkailuja.