Lasten ja T:n viikot ennen Suomi-lomaa

Uutisissa toitotettiin pari viikkoa sitten, että kesä on viimein täällä. Kesä ilmeisesti alkaa vasta, kun lämpötila menee yli 90 Fahrenheitin. T:n riemuksi viimeiset viikot olivat hikisiä ja kosteita. Hän ei saanut oikein nukuttua, sillä iso osa jokaisesta illasta kului talon viilennyksessä. Ja sitten vielä muutamana yönä haisunäätä kävi posauttelemassa pommeja ikkunamme alla. Tai niin hän ainakin väitti, minä en huomannut. Hurrikaani Arthur pyyhälsi ohi lähes jälkiä jättämättä meidän seudullemme, muualle se toki aiheutti vaikka mitä.

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat päättyivät kuin suunnitellusti sunnuntaina ennen heidän Suomi-lomansa alkua. Hienosti pelannut Yhdysvallat kaatui saappaat jalassa Belgiaa vastaan 2-1 jatkoajalla, varsinainen peliaika jäi nollille molemmilla. Yhdysvaltojen menestyminen aiheutti jonkinlaista jalkapallohurmaa täälläkin, mikä on uusi ilmiö. Isäntämaa Brasilia romahti täydellisesti häviten Saksalle 7-1, ja uudelleen Alankomaille 3-0. Finaaliottelua Saksa-Argentiina oli meillä katsomassa suomalaisperhe L ja eteläafrikkalaiset F ja D.

Pariin viikkoon mahtui myös Yhdysvaltain oma iso päivä 4th of July kaatosateessa sisällä. Jopa monet päivän viralliset vietot oli siirretty joko edelliselle tai seuraavalle päivälle. Seuraava päivä olikin hieno. Menimme F:n ja D:n kanssa picnic-brunssille Arnold Arboretum:iin, jossa T ei ole aiemmin käynyt. Picnic-paikaltamme näkyi noin 5 mailin päässä oleva Bostonin keskusta.

Ajatuksissamme oli mennä merenrannalle uimaan, mutta E toivoi mielummin järviuintia. Niinpä Atlannin aallot vaihtuivat sattumanvaraisesti valittuun Hopkinton State Park:in järven viralliselle uimarannalle. Aivan liikaa porukkaa ja aivan liian pieneksi aidattu uima-alue sai E:n luovuttamaan aika pian. Pikku-O yritti hieman pidempään, mutta lähti itsekin sitten muihin hommiin. Iso-O sukelteli innokkaasti lähes koko 4 tunnin ajan, jonka siellä olimme. Aivan loppuvaiheessa, seisoessani vesirajassa, saapui taaksemme mentorini Henninger:in perhe. Miten on mahdollista!

Pakkauksen lomassa T vei itsensä sekä lapset Museum of Fine Arts:iin, jossa oli esillä vaatimattomasti Magna Carta. Iso-O:n kanssa kävin hiekkapuistomme perjantaisessa konsertti-elokuvahetkessä, jossa bandin jälkeen esitettiin yksi hänen lempielokuvistaan, Frozen. Hän lauloi kovaan ääneen kaikki kappaleet. Tunnarin tietenkin parhaiten, mutta hyvin sujuivat muutkin. Ihana tyttö!

Maanantai-ilta vei perheen pois. Onpa ollut aika hiljaista ja yksinäistä! Hiljaisuutta yritin murtaa kuuntelemalla teiniaikoijeni hardrockia Youtubesta. Aika säälittävää. Enää 33 yötä. Not that I am counting.