Leffaa ja lentoja kylmyyden keskellä

Kevät ei meinaa tulla sitten millään. Viikolla satoi jopa kaksi jalkaa lunta (60 cm) läntisen New Englannin alueelle, ei onneksi meille. Kylmää riittää, eikä loppua näy. "Jos et voi voittaa sitä, liity siihen"-asenteella E kävi After School-porukan kanssa luistelemassa Bostonin keskustan Frog Pond:illa. Muka ei ollut yhtään kylmä, vaikka tuuli oli puhaltanut niin kovasti, että se oli kuljettanut luistellessa ja posket ja nenänpää olivat kirkkaanpunaiset.

E on koko viikon valmistautunut näkemään kirjastosta löytäneensä elokuvan Hobbit, jonka ikäraja on PG-13 (parental guidance 13 years, ts. alle kolmetoistavuotiaiden mukana täytyy olla aikuinen). T on kategorisesti kieltänyt E:a moisia elokuvia katsomasta, mutta minun on käynyt poikaa sääliksi, kun "everybody has seen them". En itse kuulu kohderyhmään, mutta istuin E:n vieressä elokuvan ajan yläkerran vierashuoneessamme, jossa nykyään sijaitsee 22-tuumainen näyttö ja vanha tietokoneeni lasten - ja vieraiden - käyttöön siirtyneenä. Näytön saimme, kun eräs suomalaisisä halusi päivittää omat tietokoneensa. 

Viikon aikana harrastimme myös ulkonasyömistä. T kävi lasten kanssa luterilaisen kirkon paastonajan keskiviikkoillallisilla samaan aikaan, kun minä herkuttelin sushia Worcesterissa. Tammikuisen aivohalvausjaksoni toinen erikoislääkäri, Carandang, on yrittänyt saada meitä kasaan illanviettoa varten. Hänen mukaansa olimme paras ryhmä, joka hänellä on ollut. En ole erimieltä. Koska tilaisuus on siirtynyt lähinnä minun vuokseni, koin velvollisuudekseni osallistua, vaikka se tarkoittikin poissaoloa perheen parista. Asia, johon ei oikein olisi varaa. No, menin, ja ilta oli kyllä todella viihdyttävä. Ravintolan (Baba Sushi) tarjonta oli täydellinen, ja seura ei olisi parempaa voinut olla. Yunis pitää huolen viihdytyksestä, Idanis on oma söpö itsensä, Stroke Fellow Artin komppaa Yunisia ja helposti niin vakava Carandang ei pysty muuta kuin rentoutumaan. Oman iltani jälkeen onneksi T:llekin löytyi vastaava mahdollisuus. Hänen RT-ystävänsä New Yorkista saapui tänne ja tapasi T:n lisäksi alunperin Ruotsista muuttaneen miehen. Mukavaa oli ollut heilläkin. Viikonloppu kruunautui menemällä yhdessä syömään O'Hara's:iin St. Patrick's Day:n kunniaksi. Kaikilla meillä oli asiaankuuluvasti vihreää päällämme.

Jos minun viikonloppuni kului pari viikkoa sitten tylsästi uuden tietokoneen valinnan parissa, kulutti T koko lauantain varatessaan lentoja ensin Torontoon ja Taipeihin, ja sitten Islannin kautta Suomeen ja takaisin. Nyt on liput ostettuna. Rahaa paloi, mutta siihen alamme olla tottuneita. Onneksi olemme molemmat niin korkeasti palkatuissa töissä. Not.

Viikonlopun aikana Pikku-O on mennyt paikasta toiseen. Ensin Suomi-koulu, sitten kaverin synttärit (Fun and Games), ja sunnuntaina toisen kaverin luona leikkiminen. Vauhtia on ollut, eikä se ole oikein pysynyt pienen kehon sisällä. Useammin kuin kerran on tälle koululaiselle pitänyt muistuttaa käyttäytymissäännöistä.  
 
Loppukevennykseksi lasten tämän hetken hittibiisi (Happy). Samainen biisi on kuulemma hitti myös Boston Collegella.

Neurologia (PGY 2): Tutkimusvapaa

Olen saanut olla kolme viikkoa tutkimusvapaalla. Tai no oikeastaan kuukauden, mutta ensimmäinen viikko siitä oli pyhitetty lomalle. Tutkimusvapaani tärkein tavoite oli saada hommat käyntiin uuden ohjaajani kanssa. Mitään suurta minun ei ole tarkoitus tehdä, kunhan vain vähän harrastaa kliinisen työn ohella, saadakseni vuosittaisen "vapaalipun" johonkin kongressiin. Vapaalipun aina n. 1000 (1500) dollariin saakka saa, kun on jotain esitettävää. Ja esitettavää ei ole, ellei ensin tee jotain.

Onnekseni UMASS:issa sattuu olemaan nuori (tai no minun ikäiseni..) saksalaismies, joka on vain pari vuotta sitten itse saanut erikoistumisensa päätökseen, ja joka sattuu olemaan kiinnostunut juuri samoista asioista kuin minäkin (aivohalvaus ja valkean aineen muutokset). Tämä samainen mies on myös erikoistumisohjaajani, joten lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Koska tavoitteeni todellakin oli saada hommat käyntiin, en voisi olla tyytyväisempi. Sain hommat käyntiin. Minulla on nyt selkeä oma projekti, jonka eteenpäin vieminen johtuu minusta. Loistavaa. Hyvä mieli ajanjaksosta jäi myös siksi, että ehdin käytännössä joka päivä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viedä ja hakea lapset koulusta. Kukaan ei ole nyrpistänyt nenäänsä, vaikka en ole saapunut pakolliseen aamumeetinkiin. Osallistuin kuitenkin kaikkeen muuhun, kuten keskipäivän kokoukseen, aivohalvausryhmän kokouksiin sekä tiistai-iltapäivän klinikkaan. Olin koko ajan myös varalla, mikäli joku osastoilla olisi tarvinnut paikkaajaa. Ei tarvinnut.

Nyt vaihe on ohi. Harmi. Täytyypi tehdä vähintään yksi tälläinen ensi vuonnakin. Teki niin hyvää meidän perheellemme.